Kaikki aikuisen ihmisen organismissa tapahtuvat uusien verisuonten muodostumisprosessit esitetään yhteenvetona vaskularisaationa, etenkin angiogeneesinä. uudissuonittuminen Sitä vastoin se tunnetaan paremmin patologisena ja siten patologisesti liiallisen uusien verisuonten muodostumisena. Tämä uusi muodostuminen tapahtuu esimerkiksi syövän yhteydessä, ja sitä käytetään syöpäkasvaimiin ravintoaineiden ja hapen avulla.
Mikä on neovaskularisaatio?
Osana ns. Vaskularisaatiota muodostuu pienempiä verisuonia. Vaskularisoidut kudokset kantavat siksi erityisen suuren määrän verisuonia ja vuotavat paljon voimakkaammin vammojen jälkeen, mikä on hyödyllistä haavan paranemiselle.
Uusien verisuonten muodostumisen fysiologiset prosessit on esitetty yhteenveto angiogeneesin teknisellä termillä. Angiogeneesissä uudet verisuonet kasvavat jakautuessa ja itäessä prosesseissa olemassa olevista verisuonista, esimerkiksi supistumisen ohittamiseksi. Suonten leikkausvoimien lisäksi nämä prosessit riippuvat ensisijaisesti immunologisten monosyyttien pitoisuuksista veressä. Verisuonittumista voidaan käyttää synonyymisesti angiogeneesin kanssa tai se tarkoittaa kudoksen tai elimen koko veren tarjontaa.
Neovaskularisaatiota käytetään yleisnimityksenä kaikille aikuisen organismin uusille verisuonille. Koska aikuisissa organismeissa, haavan paranemisen lisäksi, uusien verisuonten muodostumiseen liittyy yleensä patologisia ilmiöitä, termiä neovaskularisaatio käytetään yleensä myös taudin kuvaamiseen.
Tässä yhteydessä neovaskularisaatio tapahtuu aina, kun angiogeeninen prosessi ei ole fysiologinen vaan patologinen prosessi. Siksi liialliseen neovaskularisaatioon kasvainsairauksien tai makulan rappeutumisen yhteydessä viitataan neovaskularisaatioksi. Aikuisen organismin fysiologiseen neovaskularisaatioon viitataan vaskularisaationa kuin neovaskularisaationa, vaikka se todellakin uudistuu.
Toiminto ja tehtävä
Angiogeneesin aikana muodostuu uusia verisuonirakenteita, joissa on endoteelisolujen vuoraus ja sileälihassolut ja perisyytit. Angiogeneesi on haavan paranemisprosessi, jota ei pidä aliarvioida. Veri toimittaa kaikille kehon kudoksille ja elimille ravintoaineita ja happea. Lisäksi messenger-aineet saapuvat yksittäisiin kudoksiin veren kautta. Immuunijärjestelmän solut kuljetetaan myös veren kautta. Kudoksen veriyhteys on siis elintärkeä.
Tässä yhteydessä angiogeneesi varmistaa kudosten selviytymisen, joiden veriyhteys on häiriintynyt vammojen vuoksi. Yhdessä termin kanssa vaskularisaatio, termi angiogeneesi on tällä välin vakiintunut kattotermiksi kaikille uuden verisuonen muodostumisen muotoille aikuisissa organismeissa. Kuvatun haavan paranemisprosessin lisäksi on olemassa esimerkiksi verisuonten kehitys, jossa verisuonten rakenteet muodostetaan vasta verenkierrossa olevien kantasolujen tai angioblastien perusteella, joista tulee endoteelisoluja.
Vielä arteriogeneesin aikana valtimoita ja pienempiä valtimoita muodostuu ja sileiden lihassolujen rekrytoinnin myötä ne saavat täyden verisuonen seinät. Pohjimmiltaan sama prosessi tapahtuu, kun uusia suoneita muodostuu.
Kaikki edellä mainitut uudet verisuoniformaatiot ovat vaskularisaatioita ja perustuvat joskus kasvutekijän VEGF: n vapautumiseen. Neovaskularisaation aikana on paikallisesti rajoitettu VEGF: n ylituotanto. Tämä ylituotanto voi johtua esimerkiksi kasvainsolujen vapautumisesta. Kun tuumoritauti etenee, tuumorisolut aloittavat neovaskularisaation siten, että kasvava, asteittain leviävä tuumori saa riittävästi verta ja saa siten tarpeeksi happea ja ravinteita kasvaakseen.
Tässä yhteydessä neovaskularisaation tukkeutuminen voi pysäyttää kasvaimen kasvun. Tätä periaatetta käytetään antiangiogeenisessa kasvainhoidossa syöpäpotilaiden hoidossa.
Sairaudet ja vaivat
Neovaskularisaatiot tapahtuvat monien kasvainsairauksien yhteydessä. Liialliseen neovaskularisaatioon ei aina tarvitse liittyä liiallista VEGF-tuotantoa, vaan kasvainta. Monissa muissa patologisissa prosesseissa voidaan syyttää liiallista verisuonittumista, varsinkin kun silmässä on uusia verisuonia. Esimerkiksi eksudatiivinen "kostea" makulan rappeuma tai diabeettinen retinopatia, joka tunnetaan myös nimellä proliferatiivinen retinopatia.
Lisäksi neovaskularisaatio tapahtuu neovaskularisaati glaukooman yhteydessä ja tapahtuu myös mukana retinopathia prematurorum. Sarveiskalvon uudissuonittumista havaitaan usein myös piilolinsseillä varustetuilla potilailla.
Patologisesti liiallisia vaskularisaatioprosesseja käsitellään syystä riippuen eri tavalla. Angiogeneesin heikentämiseksi suoritetaan yleensä angiogeneettinen hoito, jossa potilas saa esimerkiksi VEGF-neutraloivia monoklonaalisia vasta-aineita. Esimerkiksi bevatsitsumabi- tai rhuMAb-VEGF-hoito on hyväksytty potilaille, joilla on metastaattinen kolorektaalisyöpä, ja sen tarkoituksena on estää uusien verisuonten muodostuminen, mikä lopulta myös tukkii kasvaimen kasvua.
Vaikuttavaa ainetta bevasitsumabia käytetään nyt myös rintasyöpään, munuaissyöpään ja keuhkosyöpään. Lisäksi on olemassa anti-angiogeenisiä terapioita vasta-aineella ramucirumabilla, joka sitoutuu VEGF R2 -reseptoriin ja estää tällä tavalla angiogeenisen kasvutekijän VEGF R2: n reseptoria. Tukkeuma estää verisuonten muodostumisen, koska muodostumista stimuloi vain reseptori-kasvutekijäkompleksi, jota nyt ei enää tapahdu. Toistaiseksi ramucirumabia on käytetty pääasiassa mahalaukun syövän hoidossa.
Tilanne on erilainen hoidettaessa liiallista neovaskularisaatiota, joka ei liity kasvainsairauksiin. Neovaskularisaation tapauksessa piilolinssien käytön yhteydessä hoidon painopiste on piilolinssien käytön keskeyttämisessä. Lisäksi ajankohtaisia lääkkeitä käytetään angiogeneesin säätelemiseen. Nämä lääkkeet ovat yleensä silmätippoja. Tärkeimmät käytetyt vaikuttavat aineosat ovat steroidit ja GS-101. Jälkimmäinen aine on antisense-oligonukleotidi.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
